top of page

AALLOILLA RY ON PERUSTETTU!

Aalloilla ry on tapahtumayhdistys, jonka ankkuripaikka on Klamilan satamassa Virolahdella. Toimintamme sai alkunsa Aalloilla Festivaalin järjestämisestä. Nyt ideoimme ja järjestämme myös uusia tapahtumia ja toimintaa Klamilan satamaan!



Mistä kaikki sai alkunsa?

Kesällä 2020 ovensa avannut ravintola Bistro & bar Potkuri sai asiakkaidensa toiveista kipinän uuden kesätapahtuman järjestämisestä. Pian syntyi idea merellisestä festivaalista, jonka teemassa yhdistyvät musiikki, laadukas bistroruoka sekä Klamilan sataman idylliset merimaisemat. Näin syntyi Aalloilla Festivaali.


Festivaalin järjestäminen nopealla aikataululla ja maailmantilanteessa, jossa huomioon oli otettava lukuisat erityisjärjestelyt, päivittäin muuttuvat ohjeet sekä rajoitukset, tuntui ajoittain lähes yllytyshullulta. Paikallisten asukkaiden ja yhdistysten tuki, kannustus ja halu auttaa tapahtuman aikaansaamisessa rohkaisivat kuitenkin yrittäjiä tapahtuman järjestelyiden aloittamisen. Järjestelyihin lähti mukaan lukuisia yhdistyksiä ja iso joukko paikallisia vapaaehtoisia. Myös useat seudun yritykset, Virolahden kunta ja Haminan kaupunki osoittivat tukeaan tapahtumalle. Vapaaehtoisten määrä, talkooporukan innostus ja paikallisten toimijoiden pyyteetön halu auttaa, yllätti järjestäjät. Yhteistyössä on voimaa

Aalloilla Festivaali 2020 oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma, josta on kiittäminen kaikkia mukana olleita yhteistyökumppaneita ja vapaaehtoisia. Oli selvää, että tapahtuma tulisi saamaan jatkoa, entistä monipuolisempana. Myös mukana olleet toimijat ilmaisivat kiinnostuksensa lähteä mukaan tapahtumajärjestelyihin jatkossakin. Koronatilanteen vuoksi, vuoden 2021 festivaali jäi kuitenkin järjestämättä. Vuoden "miettimistauko" sai aikaan kehitysideoita ja oli selvää, että tapahtuma tarvitsi oman, sitoutuneen tiimin, sekä yhteistyötä ja tiedotusta koordinoivan tahon. Näin syntyi Aalloilla ry. Yhdistys kokoaa yhteen tapahtumatoiminnasta kiinnostuneita, vapaaehtoisia, yhteistyökumppaneita sekä paikallisia yrityksiä sekä yhdistyksiä ja koordinoi yhteistyötä tapahtumien aikaansaamiseksi.

Tulevaan tapahtumaan haluamme kannustaa mukaan yhä enemmän paikallisia yrityksiä ja yhteisöjä. Haluamme, että kaikilla paikallisilla toimijoilla on mahdollisuus tulla mukaan toimintaan ja vaikuttaa tapahtumien sisältöön.


Klamilan satama tapahtumien areenana


Klamilan satama on tapahtumapaikkana ainutlaatuinen ja luo puitteet monenlaisten tapahtumien järjestämiseen. Tapahtumia järjestämällä, teemme aluetta näkyvämmäksi ja edistämme paikallisten, kesäasukkaiden sekä vierailijoiden viihtyvyyttä. Tapahtumissa paikalliset esiintyjät pääsevät esiintymään, harrasteryhmät & yhdistykset esittelemään toimintaansa, käsityöläiset ja pientuottajat myymään tuotteitaan sekä yrittäjät hankkimaan näkyvyyttä. Yhdistys toimii pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Erilaisia tapahtumia järjestämällä, luomme mahdollisuuksia toiminnan jatkuvuuden takaamiseen ja uusien tapahtumien syntymiseen.

Tule mukaan toimintaan! Vapaaehtoisia tarvitaan niin yhdistyksen toiminnan pyörittämisessä, kuin tapahtumien järjestelyissä. Yhdistyksen jäsenenä sinulla on mahdollisuus vaikuttaa tapahtumien sisältöön ja tulla mukaan rentoon porukkaan puuhastelemaan yhteisen hyvän eteen. Jäsenenä nautit eduista sekä tiedät ensimmäisenä, mitä ja milloin tapahtuu. Jäsenyys ei velvoita sinua mihinkään ja on ihan ok liittyä mukaan myös vain etujen tavoittelemiseksi tai kannatusmielessä - näin tuet meidän toimintaa!





bottom of page